Lähtötilanteeni uudelleensijoitukselle oli siirtyä talon sisällä muihin tehtäviin, jotka eivät kuitenkaan sopineet minulle, joten lähdin neuvotelemaan irtautumisesta kokonaan talosta.
Tunnelmat ovat aika jännittäviä ja vähän pelon sekaisiakin, koska uuden työpaikan saanti ei ole mikään itsestään selvä asia, mutta ammattimaista tukea, apua ja tsemppaamista saaden, on paljon turvallisempi olo edetä ja hakea töitä.
Koin erityisen hyödylliseksi sen, kun saa toimia yhteistyössä hyvän ja ammattitaitoisen persoonan kanssa, jolla on kokemusta ihmisistä ja työnhausta monelta eri toimialalta.
Muille työnhakijoille vinkkeinä sanoisin, että työnhaussa tärkeää on ainakin oikeanlaisen ja kertovan cv:n tekeminen sekä oikeanlaisten hakemusten tekeminen, eri ilmoituskanavien hyödyntäminen sekä työpaikkailmoitusten tarkempi ymmärtäminen. Kannattaa pitää huolta omista eduistaan, eikä saa lähteä ilman ammatilaisten tukea työnhakumarkkinoille, varsinkaan näinä aikoina.
Elämä kannattaa ottaa elämänä, eikä vain ajatellen että työpaikka on tärkein tuki ja turva, (toki aina maksukyvystään huolehtien), sillä tämä on meidän ainoa ja ainutkertainen elämämme, jolloin voimme kokea ja nähdä monia asioita työelämänkin saralla, eli joskus pitää uskaltaa heittäytyäkin. Oma rohkea valintani oli ryhtyä yrittäjäksi.
Päivi tekee asiat niin kuin se puhuu ja paljon se puhuukin ja vielä niin energisella ja positiivisella tavalla, että se ei voi olla tarttumatta, eikä voi olla uskomatta etteikö asiat onnistu ennemmin tai myöhemmin.