Tarina 55-vuotiaan vientisihteerin työuranmuutoksesta
Olen toiminut vientisihteerinä telekommunkaatioalalla ja jouduin työttömäksi viime heinäkuussa töiden siirtyessä suomesta ulkomaille. Työnantaja tarjosi osalle irtisanotuista eli yli 55 vuotiaille mahdollisuuden uudelleensijoituspalveluun, jolloin tutustuin Päiviin.
Vaikka irtisanominen oli odotettavissa ja olin selvinnyt jo muutamista YT-neuvotteluista, lopullinen tieto irtisanomisen oli lamauttava. En ole enää osa työyhteisöä ja tunne on ulkopuolinen. Suurin huoli oli, miten tämän ikäinen vielä työllistyy ja eläkeikääkin ollaan nostamassa. Eläkeikään on noin 10 vuotta ja tunnen itseni työkuntoiseksi ja haluan tehdä vielä töitä. Myös huoli taloudesta painaa, jos työttömyysaika venyy pitemmäksi. Mieltäni kuitenkin rauhoitti tieto, että uudelleensijoituspalvelusta voisin saada tukea ja neuvoja työnhakuun ja sitä kautta mahdollisesti vielä työllistyä. Olen kuitenkin varautunut siihen, että työllistyminen saattaa kestää, mutta olen vielä toiveikas. Kaikkein vaikeimmalta tuntuu päästä haastatteluun, erottua joukosta ja kilpailla nuorien työnhakijoiden kanssa. Uskon ja luotan kuitenkin, että paikkani vielä löytyy, kunhan löytyy työnantaja, joka tarvitsee juuri minunlaistani kokenutta ja tunnollista työntekijää. Tunnelmat kuitenkin vaihtelevat – ei tästä mitään tule -asenteesta toiveikkaampiin. Pääsy haastatteluun on jo suuri voitto ja merkki siitä, että toivoa on.
Olen kokenut yhteistyön Päivin kanssa todella hyödylliseksi. Yksi tärkeimmistä on henkinen tuki ja sparraaminen, jonka avulla olen pystynyt pitämään itseluottamukseni ja uskon tulevaan. On myös hyvä, että on aikataulut ja tavoitteita, joita joku ulkopuolinen ”valvoo”. Tapaamisemme ovat olleet minulle tärkeitä ja eräänlaista terapiaa korvaamassa puuttuvaa työyhteisöä. Pidän erittäin tärkeänä käytännön apua, neuvoja ja kommentteja, joita olen saanut, kun hakemuksia ja CV:tä on viilattu ja muokattu tapauskohtaisesti. Samoin olen saanut hyviä neuvoja erilaisista työnhakukanavista, työnhakutavoista ja haastattelutilanteista. Ilman Päivin neuvoja, en varmaankaan olisi päässyt yhteenkään haastatteluun asti.
Kun irtisanominen osuu kohdalle, kannattaa ensimmäiseki ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-keskukseen ja ottaa mukaan irtisanomisilmoitus. Itse kävin TE-keskuksessa henkilökohtaisesti. Osoitteesta www.te-palvelut.fi saa ajankohtaista tietoa tämänhetkisistä käytännöistä tai soittamalla TE-keskuksen valtakunnalliseen palvelunumeroon. Suurin osa palveluista on siirtynyt verkkoon, mistä myös löytyy tietoa työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Kannattaa myös ottaa yhteyttä omaan työttömyyskassaan ja selvittää, mitä siellä tarvitaan päivärahahakemusta varten. Työnhaku kannattaa aloittaa heti ja käyttää monia eri kanavia. Ei kannata etsiä pelkästään yleisessä haussa olevia avoimia paikkoja, joista kilpailu on kovaa. Lisäksi voi lähettää avoimia hakemuksia kiinnostaville työnantajille ja soittaa jälkikäteen rekrytoinnista päättäville. Tätä kautta olen itse päässyt haastatteluun ja saanut yhteydenottoja työnantajilta. Kiinnostavien firmojen nettisivuilta kannattaa seurata mahdollisi avoimia työpaikkoja. Tätä mahdollisuutta en olisi ilman Päivin neuvoja osannut käyttää. Rekrytointifirmojen sivuille kannattaa myös laittaa CV ja avoin hakemus. Myös vuokratyöpaikat ja määräaikaiset työt voivat olla alku vakituiselle työpaikalle.
Ennen joulua koin iloisen yllätyksen, kun työnantaja, jolle olin lähettänyt avoimen hakemuksen pari päivää aikasemmin, otti minuun yhteyttä ja pyysi haastatteluun. Vielä en tiedä jatkosta, mutta toivoa ainakin on ja jatkan työnhakua aktiivisesti.
Ilman Päivin kannustavaa tukea ja neuvoja olisi varmasti mennyt usko ja itseluottamus moneen kertaan. Päivin iloinen elämänasenne ja se, ettei hän kertaakaan ole kyseenalaistanut työllistymistäni, on saanut jaksamaan ja yrittämään. Päivin työskentelytapa on erittäin energinen ja aktiivinen, mutta silti empaattinen eikä minulle kertaakaan ole tullut tunnetta, että minut olisi jätetty yksin. Päivillä on myös vilpitön halu auttaa asiakkaitaan, joten hän on todella ihminen oikealla paikalla. Voin lämpimästi suositella Päiviä ja luotan hänen asiantuntemukseensa ja neuvoihinsa. Yhteistyömme jatkuu edelleen sopimuksen umpeutumisen jälkeenkin.