Marraskuun lopulla minulla oli suuri ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi Helsingin yliopiston ryhmämentoroinnin osallistujat. Kyseinen ohjelma järjestetään nyt kuudetta kertaa ja sen toteuttavat yhteistyössä Helsingin yliopiston urapalvelut, alumnipalvelut ja Alumniyhdistys. Ohjelman kesto on puoli vuotta, minkä aikana opiskelijat saavat tukea mentorilta ja ryhmän muilta opiskelijoilta.
Olen toiminut mentorina sekä yliopistotasolla että sosiologian opiskelijoiden ainejärjestössä. Mikä saa minut muiden mentoreiden tapaan tekemään tätä vapaaehtoistyötä vuodesta toiseen? Koen, että tällä työllä olen mukana rakentamassa opiskelijoille sujuvampaa siirtymää työelämään ja myös näyttämässä innostavaa esimerkkiä siitä, mitä on työelämä ja mitä siellä on mahdollista saavuttaa.
Puheenvuorossani nostin esiin kolme näkökulmaa mentoroinnin hyödyllisyyteen.
Mentorointi tekee meistä kyvykkäämpiä työnhakijoita
Mentorointiohjelmassa meillä on mahdollisuus vaikuttaa juuri niihin tekijöihin, jotka edesauttavat työllistymistämme. On kyse sitten työpaikkaa vaihtavasta mentorista tai valmistuvasta opiskelijasta.
Analysoimme ryhmän kanssa vahvuuksiamme ja motivaatiotamme. Pohdimme mistä kunkin osaaminen koostuu ja kuinka se on esiteltävissä potentiaalisille työnantajille sekä valmistaudumme tulevaan työnhakuun. Mentorina pohdit ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi, mitkä tekijät ovat johdattaneet sinut tähän kohtaan työuraasi: mitkä tekijät ovat vaikuttaneet työllistymiseesi ja työssä menestymiseen. Tämän pohdinnan tuloksena syntyneitä oivalluksia voit hyödyntää tulevissa kehityskeskusteluissa ja uuden työpaikan haussa.
Toisaalta kyse ei ole vain ryhmän keskinäisestä pohdinnasta, vaan kasvatamme kontaktiverkostoamme ja vierailemme yliopistolta valmistuneiden alumnien työpaikoilla. Haluankin kiittää kaikkia teitä alumneja, joiden työuriin ja työnantajiin olemme saaneet tutustua. Kiitos.
Mentorointi voimaannuttaa meitä
Mentorointi on erinomainen keino paitsi selkiyttää ajattelua ja luoda kontaktiverkostoa, myös valaa opiskelijoihin luottamusta hyvästä työelämästä ja heidän kyvystään toimia siellä. Yhdessä ryhmän kanssa luomme ilmapiirin, jossa tulee tunne että tulevaisuudessa on mahdollisuus saavuttaa hienoja asioita ja että voimavarat ja vahvuudet löytyvät jo tällä hetkellä opiskelijasta itsestään.
Viisaus ei piile mentorissa, mentorin ei tarvitse tietää kaikkea tai olla oikeassa, vaan vastavuoroinen keskustelu riittää. Vuorovaikutussuhde ei lepää vain aktori-mentori -akselilla, vaan aktoreiden keskinäinen vuorovaikutus ja vertaistuki on ensiarvoisen tärkeää.
Mentorina näet oman ja toisten kehityskaaren
Mentorointiohjelman aikana me jätämme toisiimme väistämättä jäljen ja toivon, että se on positiivinen sellainen. Kuinka hienoa onkaan todistaa sitä, kun ryhmäkeskustelujen aikana opiskelija näkee uusia vaihtoehtoja työuralleen tai hänen jo olemassa oleva suuntansa vahvistuu. Tai mentorina ymmärrät, kuinka pitkän matkan itse asiassa olet kulkenut ja nyt on se hetki, jolloin lähdet toteuttamaan uutta unelmaasi.
Sillä sinä olet jo siellä mihin moni vasta toivoo pääsevänsä. Työvuosista on syytä olla ylpeä ja näyttää se aktoreille. Me jokainen toimimme esimerkkinä opiskelijoille siitä, minkälaista on työelämä ja mitä siellä on mahdollista saavuttaa.
Lisätietoa Helsingin yliopiston mentorointiohjelmasta löydät täältä: http://blogs.helsinki.fi/mentorointi/