Osallistuin Uraohjaajat ja -valmentajat ry:n järjestämään seminaariin, jossa tarkoituksena oli koota yhteen ko. työtä tekeviä yli koulutustausta- ja toimialarajojen ja luoda alan eettisten periaatteet. Keskiössä ei ollut niinkään se, mitä me teemme (valmentajan ammatti-identiteetti) ja millä käsitteillä operoimme, vaan se mitä voimme saada aikaan ja minkälaisia eettisiä dilemmoja vuorovaikutukseen liittyy. Alla muutamia itseäni koskettaneita poimintoja asiantuntijapuheenvuoroista ja ryhmätöistä:

– Uran määrittely tiettyyn elämänvaiheeseen (useimmiten nuoruuteen) kytkeytyvinä ratkaisuina, jotka viitoittavat elämäämme seuraavat vuosikymmenet vai uran ymmärtä-minen jatkuvina valintoina ja suunnanottoina? Tässä piilee myös armollisuus: tekemäsi valinnat eivät ole lopullisia.

– Työelämä- tai koulutusvalinnoissamme korostuu prosessi, ei vain lopputulema. Keskeistä on yksilölliset oppimistarpeet, vahvuuksien, kiinnostusten ja taitojen määrittely, päätöksenteko ja työskentely tavoitteen eteen. Matka kohti päämäärä on varsin opettavainen.

– ’Elinikäiset työelämävalmiudet’ – tässä sanaparissa kiteytyy minun työni ydin ja myös tulevaisuuden ammatillinen tavoitteeni.

– Millä tavalla näemme ohjattavan: ongelma- vai ratkaisukeskeisesti, voimavaroja omaavana toimijana vai ulkopuolista ratkaisijaa hakevana?

– Prosessin omistajuus ja päätäntävalta tulee säilyä valmennettavalla, ei ohjaajalla.

– Keskustelimme siitä, millä tavoin ohjaajan omat asenteet, mielipiteet, ennakkoluulot ja arvot vaikuttavat ohjaukseen. Sekä siitä, millä tavoin toimeksiantavan yritys tai työnantaja vaikuttavat ohjaukseen. Myös ohjattavalla voi olla epärealistisia odotuksia ohjauksesta ja sen tuloksellisuudesta sekä hänen uskomuksensa itsestä ja mahdollisuuksistaan voivat olla yli- tai aliarvioituja.